Grazy Lazy Mama

Kotiäidin elämää sotkuisen kodin ulkopuolella; Salsaa, kuntoilua sekä ystäviä. Noita kolmea asiaa hyödyntäen matkataan kohti timmiä vartaloa sekä haastavia tanssilavoja. ;)


Jätä kommentti

Rumbaa maustettuna Salsalla @ Studio Tambor

Eilen olin erittäin jännittävällä tanssitunnilla, tunnilla mikä oli todella kaukana omasta mukavuusalueestani. Olin Studio Tamborin Rumba & Salsa tiiviskurssilla. Kurssiesittelyn mukaan tunti sopi salsan perusaskeleet osaavalle, mutta tunnin aikana ei kyllä kovin paljon salsaa, etenkään Cross Body Salsaa, tanssittu. 🙂

Olin tutustunut youtuben kautta Rumbaan ja luulin osaavani perusaskeleet, mutta toisin kävi! Eilinen Rumba oli Kuubalaista Rumbaa, rentoa, ”seksististä” ja lattiaa kohti suuntautuvaa eli ei kilpatanssilavoilla nähtyä Rumbaa.

Opettaja Hanna-Maija Pääkkönen oli aivan mahtava, hänen opetustyylinsä oli energinen, kannustava ja hauska. Kaikkea noita tarvittiin, koska olin kuin kala kuivalla maalla. Seisoskelin tunnin alussa tanssisalissa salsakengilläni ja huomasin olevani ainoa jolla oli korot! Minun lisäksi vain kahdella oli ylipäänsä kengät… Hmmm, taisin olla ainoa joka ei tiennyt tunnin tyylisuuntaa. Noh ei siinä mitään, alkulämmittelyn aikana viskaisin korkkarit nurkkaan ja tanssin lopputunnin paljain jaloin. 🙂 Paljain jaloin tanssiminen olikin mielestäni edellytys Rumban oikeanlaisen tunnelman saavuttamiseksi, liikkeistä tuli rennompia ja jalat pysyivät tukevammin maassa.

Tunnilla haasteena oli sama asia kuin omilla salsatunneillanikin eli RENTOUS! Olin koko ajan aivan liian jäykkä ja teräväliikkeinen. Perusaskeleen kuminauhaefektin ja oikeanlaisen lantion liikkeen mielestäni sain hyvin toimimaan, mutta käsien rentous sekä keskivartalon liikehdintä oli kyllä aivan jotain muuta kuin mitä olisi pitänyt olla. Keskivartalon liikkeen piti suuntautua rullaten ylös, mutta samaan aikaan tehtävän perusaskeleen alas lattiaa kohden. Vaikeaa kuin mikä!

Hauskaa Rumbassa oli se, että sen yksi idea on miehen lähentelyiden tai Hanna-Maijan sanon ”pökkimisen” estäminen. Nainen houkuttelee miestä lähelleen, mutta ei kuitenkaan halua miestä iholle, toisin sanoin antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa. 🙂 Tästä siis muodostui tuo alussa mainitsemani tanssin ”seksistinen” puoli.

Minun pitäisi käydä säännöllisesti tämän tyylisillä tanssitunneilla jotta saisin tanssiini lisää rentoutta sekä tanssiliikkeiden tekemiseni sulavalinjaisemmaksi. Usein teen vain liikkeitä toisen perään, en osaa sulauttaa niitä toisiinsa. Harmillisesti aika ei kuitenkaan riitä ihan kaikkeen joten täytyy vaan yrittää jatkossa löytää eri tyylilajien tiiviskursseja ja sitä kauttaa rikastuttaa omaa tanssimista.


Jätä kommentti

Voihan T-position ja rennot ”Salsa-kädet”

Keskiviikon ja torstain salsatreeneissä harjoiteltiin pyörimisiä hyödyntäen jalkojen t-asentoa (kuvassa). T-asento helpottaa pyörimisiä tanssiessa parin kanssa, koska pyöriminen t-asentoa hyödyntäen liikkuu suoraviivaisesti eikä lähde vaeltamaan minne sattuu. Parin kanssa tanssiessa onkin tärkeää, että nainen pysyy koko ajan linjassa jotta yhteys tanssipariin ei häviä. Tämä kyseinen harjoitus oli mielestäni vaikea, erittäin vaikea.

Tarkoituksena oli pyörähtää ympäri niin, että jalkojen alku- sekä loppuasento on ns. t-asento. Harjoitusta tehtiin useita kertoja ja eri tavoin esim. niin, että reisien väliin laitettiin paperinpalanen ja sen tuli pysyä ylhäällä koko harjoituksen ajan. Kyseisellä harjoituksella korostettiin jalkojen yhdessä pysymistä. Minun ongelma olikin juuri tuo jalkojen yhdessä pysyminen, otin koko ajan liian suuria askelia ja paperi lenteli pitkin lattiaa.

Olen harjoitellut kyseistä pyörimistä kotona ja tajusin t-asennon tekniikan vasta tänään! Olen yrittänyt tehdä liikkeen yhden jalan varassa, mutta pyörähdyksen aikana vaihdetaankin ”tukijalkaa” (tai ainakin luulisin). Nyt vaan villasukat jalkaan ja parketille pyörimään jotta liike alkaa sujumaan kunnolla. Salsakengillä harjoitusta kannattaa alkaa tekemään vasta, kun pyöriminen onnistuu suht hyvin sukat jalassa.

T-asento/T-postition

T-asento/T-postition

T-asento/T-postition

T-asento/T-postitio

 
T-asennossa nimensä mukaisesti jalat ovat t-asennossa. Esim. Inside turn aloitetaan t-asennolla vaikka se ei olekkaan yhtä tiivis. Ns. preppaus askeleella vasen jalka tuodaan oikean eteen t-asentoon ja vasta sen jälkeen lähdetään pyörähtämään oikea jalka ”edellä” sisäkautta viejän ohi.
 
 

Ja sitten ne kädet! Minun ongelmani on jäykät kädet. En tiedä miksi en osaa rentouttaa käsiäni tanssiessani. Huomaan (ja varmasti viejätkin huomaavat), että jännitän käsiäni. Käsien jännittäminen vaikeuttaa tanssimistani joissakin liikkeissä aika paljon. Juurikin pyörimiset hankaloituu, koska viejä ei saa annettua minulle haluamaansa impulsia/vauhtia (”jäkitän” vastaan). Viejä ei myöskään itse määrää käden korkeutta pääni yläpuolella vaan minä vedän käden liian alas tai nostan sen liian ylös juurikin siksi, että käsi ei ole rentona. Pyörimisen lopussa nostan myös kyynärpään ja olkapaan ylös vaikka ne pitäisivät olla koko liikkeen ajan alhaalla ja RENTONA. Aaargh, kun kiukuttaa! 😦

Käsien viennit pään yli ovat myös vaikeita, koska viejän nostaessa käsiäni kasvojani kohden/ylös lähden automaattisesti pyörähtämään vaikka pyörähdys viedään sivuliikkeellä. En tiedä minkälaisia harjoituksia tai mitä ylipäänsä minun pitäisi tehdä jotta saisin käteni rennoksi. Ryhmäläiseni mielestäni minun pitäisi alkaa käydä salsabileissä esim. Ugglassa missä ohjaajamme pitävät salsabileet joka maanantaina. Siellä hänen mielestään oppimisin rentoutumaan, koska minulla ei olisi ”aikaa” miettiä käsiäni ja koska meno olisi muutenkin rentoa. Ehkä totta tai sitten ei… Asiaa hankaloittaa vaan sellainen pieni 1-vuotias neiti joka herää joka aamu kuuden ja seitsemän välillä juoksentelemaan ympäriinsä. En siis jaksa nousta aamulla ylös, jos olen kotona vasta puolen yön aikaan. Hmmm… No ehkä sinne Ugglaan on kuitenkin joskus mentävä edes vähäksi aikaa jotta pääsisin kokeilemaan salsan tanssimista muuallakin kuin vain salsatunneilla.

Jos jollakin on hyviä vinkkejä kuinka rentouttaa käsiä niin mielellään otan niitä vastaan! Kiitos jo etukäteen° 🙂


Jätä kommentti

Lady Style by Sutu Markkanen

Tänään olin ehdottomasti yhdellä elämäni hauskimmalla ja mukavimmalla tanssitunnilla. Salsatudio Helsinki järjesti Lady Style tiivarin jossa opettajana oli Ihana ja Valloittava Satu Markkanen. Tunnilla harjoiteltiin käsien ja vartalon käyttöä esim. kuinka lantiolla tai rintakehällä luodaan hillittyä seksikkyyttää tanssiin. Opeteltiin keinoja joilla omasta tanssista tulee naisellisempaa ja sensuellimpaa sekä keskityttiin liikeiden jatkuvuuteen sekä luomaan eleganttia pehmeyttä varton ja käsien liikkeisiin.

Tunti oli täynnä positiivistä energiaa, ja hiki vaan lenti tanssiessa. Teimme lyhyitä harjoituksia mm. kuinka käsiä tai lantiota voidaan käyttää tanssiessa sekä suht pitkän salsakoreografian. Onneksi tanssimme salsa-askelin, koska se on ”oma lajini” ja pystyin nauttimaan musiikista ja tanssimisesta täysin rinnoin ilman, että piti miettiä perusaskeleita.

Satun opetustyyli eroaa paljon oman salsaryhmäni (IDZN) opettajien, Johanna Sallinen & Omar Bakr, tyylistä joten minulla meni hetki ennen kuin pääsin jyvälle askeleista. Satun tapana on myös näyttää liikkeet pari kertaa ja sen jälkeen ne tehdään ilman häntä. Joissakin askeleissa olisin aluksi kaivannut ”edessä tanssijaa”, mutta pikku hiljaa kaikki askelkuviot upposivat kaaliini.

Perussalsa-askel on myös asia josta on erittäin monta variaatiota. Johanna ja Omar painotavat askeleiden jatkuvuutta eli jalkoja ei tuoda missään vaiheessa yhteen (naisen perusaskel parisalsassa on eriasia) vaan askelletaan aina toisen jalan ohi. Satun tyyli (ainakin tällä tunnilla) oli  Kuubalaisen salsan puolelta eli jalat tuotiin aina keskellä yhteen joten se e ollut se miten minä askellan, mutta muut elementit hänen perusaskeleessaan ja sen opettamisessa olivat aivan omaa luokkaansa. Hän kävi perusteellisesti läpi mistä liikkeen tulee lähteä, kuinka askeleisiin saa oikeanlaisen voiman, kuinka kannaellaan vartaloa askeleen aikana, kuinka käsillä saadaan jatkuvuutta liikkeisiin ja paljon, paljon muuta.

En olisi uskonut, että kahden tunnin tiiviskurssista saisin näin paljon irti, ja oivaltaisin asioita jotka ovat olleen aikaisemmin olevinaan kunnossa, mutta eivät sitten ole olleetkaan. Uskon saaneeni enemmän vahvuutta salsa-askeleisiini sekä rentoutta vartalooni sekä liikkeisiini.

Tarkoituksena olisi mennä tiistaina HSA:n Lady Style tunnille (jos vain mieheni pääsee ajoissa töistä kotiin) testailemaan tänään opittuja asioia. Odottan malttamattomana seuraavaa salsatuntia, koska Sutun tunnista jäi tosi hyvä ”draivi”’päälle!

Suosittelen lämpimästi kaikille teille jotka haluatte tanssia pilke silmäkulmassa ja nautaen Satun tunteja, itsekkin aion jatkossa mennä Satun oppiin, jos vaan aikataulut ja tanssilajit natsaa. 🙂

Tässä vielä pari kuvaa minusta Satun kanssa.

Hauskaa oli ja hiki valui

Oli niin hauskaa ja hikistä menoa, että ihan kameran linssikin sumeni 🙂 (Sutu Markkanen ja minä)

IMG_9532

Kyllä hymyilyttää! 🙂 (Sutu Markkanen ja minä)


Jätä kommentti

Rankka treeni, mahtava mieli!

Alkuun heti tuuletus –> en syönyt yhtään palaa aamuisesta suklaalevyn jämästä mikä löytyi keittiöstä! Wihii! 🙂

Kävin tänään melkein viikon tauon jälkeen salilla ja wautsi mikä fiilis! En olisi millään malttanut lähteä sieltä pois, mutta (onneksi) oli sovittu meno minkä vuoksi täytyy kiirehtiä salilta ulos. Tässäpä mun treeni:

15 min juoksumatolla: 3 min kävelyä, 12 min juoksua

Hauis scott-penkissä: 3,5 kg (+ tanko 7,5 kg?) 3 x 15

Ojentajat (selällään, tanko rintatasosta otsaan): pelkkä tanko (7,5 kg?) 3 x 12

Penkkipunnerrus: pelkkä tanko (20 kg?) 3 x 12

Vipunostot sivuille (kädet suorana): 3 kg/käsi 3 x 12

Smith-kyykky (pakarat): 20 kg 3 x 12

Kulmasoutu tangolla: 15 kg 3 x 15

Farmarikävely: 3 x 30 (15/jalka)

Suorat vatsalihakset pallolla: 3 x 15

Selkälihakset penkissä (suoralla selällä alas, rullaten ylös, jatkuva liike): 3 x 15

5 min crosstrainerilla

15 min venyttelyt

Elikkäs sellainen treeni. Kyseisen treeniohjelman minulle on laatinut ystäväni opiskellessaan personal traineriksi. Ohjelma on aika rankka etenkin, kun treenitaukoa on ollut taas parisen kuukautta. 😦

Ojentajien, rintalihasten sekä selkälihasten viimeiset toisot meinasivat jäädä tekemättä, mutta jotenkin sain tsempattua itseni tekemään sarjan loppuun asti. Huh, tiukkaa kyllä teki! Tein penkkipunnerruksen eri tangolla kuin aikaisemmin ja se oli mielestäni painavampi, eli oisiko ollut miesten 20kg tanko.

Punttitreenissä meni sen verran aikaa, että en kerennyt stepata crossarilla kuin viisi minuutta ja venytellä n. 15 minuuttia. Normaalisti venyttelen aika kauan, koska venytän myös notkeutta en pelkästään treenattuja lihaksia.

Punttireenin jälkeen ennen jäähdyttelyä join Dietmix-jauheesta tehdyn juoman (1 dl jauhoja, n. 4 dl vettä) joten saas nähdä palautuuko sitä normaalia paremmin treenistä vai ei.

Kohtasin muuten uuden herkkuhoukutuksen parisen tuntia sitten! Kävin pikkuneidin kanssa iltapesulla ja kodinhoitohuoneen työtasolla oli avattu pantteripussi! Siis se Original pantteripussi! Ne on ihan parhaita! Maitosuklaa ja Original pantterit, voisin elää pelkästään noilla! 🙂 🙂


Jätä kommentti

Perjantain haaste

Minua odotti aamulla melkoinen yllätys keittiönpöydällä –> melkein syöty Fazerin Sininen! Apua… Kello on nyt 12:00 ja olen onneksi pystynyt pysymään erossa tuosta viheliäisestä klöntistä mikä kutsuu minun nimeä koko ajan, mutta jos miekkonen ei kohta ala tulla kotiin syömään suklaan jämiä niin en tiedä kuinka tässä käy.

Herkullinen Kiusanhenki...

Herkullinen Kiusanhenki

Tänään muuten pääsen pitkästä aikaa salille treenaamaan! Jebajee! 🙂


Jätä kommentti

Wokkia, hedelmiä ja proteiinipannukakkua

Eilen oli hyvä päivä käydä ruokakaupassa. Hedelmä- ja vihannesosasto oli täynnä tarjouksia (ja ihmisiä) joten innostuin ostamaan itselleni ja taaperolleni paljon erilaisia herkkuja.

Ostoskärryyn päätyi avokadoa, banaania, mangoa, luumuja, viinirypäleitä, kukkakaalia, ananasta, porkkanoita, tomaattia, kurkkua, paprikaa ja valkosipulia. Noista aineista, jos ei ala herkkuja syntymään niin jo on kumma. 🙂

Hedelmiä, nami!

Tänään sitten innostuin tekemään yksinkertaista, mutta ah niin hyvän makuista kanawokkia. Paiston pannulla kanaa, porkkanaa, kukkakaalia, tomaattia ja paprikaa, mausteeksi pelkästään valkosipulia sekä  sormisuolaa. Tulos oli erittäin maukas! En ole mikään kukkakaalin ystävä, mutta täytyy myöntää, että tuossa sörselin seassa se oli erittäin maukasta. Harmillisesti unohtin ottaa herkullisesta annoksestani valokuvan, näytti nimittäin lähes yhtä hyvältä kuin maistui. 🙂

Jälkiruuaksi valmistin proteiinipannukakkua (ohje The Good Mornig-blogista) ja päälle sulatin mansikoita sekä äitini valmistamaa marjasosetta (mansikkaa, mustikkaa, karviaista, viinimarjaa). Kyseisessä blogissa on kaksi ohjetta pannukakulle, toiseen tulee maitorahkaa ja toiseen maitoa. Olen aikaisemmin tehnyt aina rahkalla, mutta nyt halusin kokeilla maidollista versiota. Pannukakusta tuli mielestäni hieman kuivempi, jatkossa siis rahkaa kehiin. 🙂

Proteiinipannukakun ohje: 

4 kananmunaa, 2 kypsää banaania, 1 dl maitoa (tai 2 rkl maitorahkaa), 2 dl heraproteiinijauhoja (minulla Leader maustamaton sekä Fast mustikka vanilja), 2 tl leivinjauhoa, 0,5 tl suolaa

Munat, banaanit ja maito/rahka sekaisin blenderissä, sekaan jauhot, suola ja leivinjauho

Taikina 24cm torttuvuokaan, paisto 200 astetta n. 20 min.

Proteiinipannukakku mansikoilla sekä marjasoeella

Proteiinipannukakku mansikoilla sekä marjasoseella (sose sottaa erittäin paljon)

Ystäväni oli laskenut rahkallisen pannukakun proteiinin määrän ja se on täydet 100%! Ehkä ei siis kannata syödä ihan älyttömiä määriä kyseistä pannaria ”sohvalla makaamis”päivinä. Tänään en kylläkään treenaillut kovin rankasti, mutta silti söin tekemääni pannaria rahkan sijasta iltapalaksi. 🙂


Jätä kommentti

Ihana raivostuttava arki

Kotiäidin arki… Mikään ei voita sitä, että saa olla kotona pienokaisensa kanssa, seurata kehitystä ja kasvua, nauttia yhteisistä hetkistä. Mutta asiassa on kuitenkin toinen puoli.

Minulla on siis 14,5kk ikäinen tyttö joka on maailman ihanin pieni ihminen (tottakai olen tätä mieltä). Hän on ollut syntymästä asti helppo ja kiltti lapsi ja olen erittäin kiitollinen tästä asiasta. En tiedä olisinko jaksanut olla kotona, jos lapseni itkisi aamusta iltaan tai olisi muuten ns. vaikea lapsi. Ainoa haasteita ja väsymystä aiheuttava asia oli pieni syntymäpaino.
Lapseni painoi syntyessään 2490g vaikka syntyi viikoilla 38+0. Pienen syntymäpainon takia (tai siihen liittyvän usean asian takia) hänen verensokerit heittelivät paljon ensimmäisinä päivinä sekä bilirubiiniarvo alkoin nousta. Näiden vuoksi jouduin imettämään häntä kolmen tunnin välein läpi vuorokauden mikä käytännössä tarkoitti sitä, että öisin nukuin 1,5-2h jaksoja (imetysväli lasketaan imetyksen alkamisesta, ei loppumisesta). Nukkumisaika oli niin vähäinen, koska herättelyyn ja imettämiseen meni oma aikansa. Joinakin aamuina havahduin paniikissa hereille viiden tunnin unien jälkeen, olin unohtanut laittaa kellon soimaan ja korkean bilirubiinin takia uni maistui lapsellekkin. Ensimmäinen ajatus herätessäni oli ”onko hän elossa”… Outo ajatus, mutta varmasti tuoreille äideille kuitenkin ihan normaali.

Yöheräilyt jatkui meillä koko imetyksen ajan, mutta siitä huolimatta imetin lastani 12,5 kk. Heräilyt varmasti johtuivat siitä, että lapseni tottui ensimmäisten kuukausien aikana tiettyyn ruokailurytmiin ja siinä sitten pysyttiin nälkä tai ei. Asiaa ei varmasti helpottanut se, että nukuttiin vierekkäin myös koko tuo aika. Omassa sängyssä häni alkoi nukkua n. 11 kk ikäisenä ja silloinkin nostin hänet usein aamuyöstä viereeni, koska muuten hän ei olisi enää rauhoittunut nukkumaan.
Meillä ei missään vaiheessa käytetty tuttia tai juotu tuttipullosta joten koko ensimmäisen vuoden olin aika sidottu kotiin, mutta imetys oli minulle todella tärkeä asia ja se meni täysin muiden asioiden edelle. Harva ymmärsi tätä, asia häiritsi enemmän ihmisiä ympärilläni kuin minua itseäni. Kuulin myös paljon kommentointia, että ”tuon ikäisen lapsen pitäisi jo nukkua omassa sängyssä” ja ”miksi ette ole opettanut lasta juomaan tuttipullosta?”. Päätöksen olivat kuitenkin meidän omia eikä meidän tarvitse kenellekkään selitellä miksi teemme mitä teemme. Ja kuitenkin vastoin useiden kommentointeja vieressä nukkumisesta ja pitkästä imetysajasta lapseni alkoi nukkua 10-12h yöunia samantien, kun imetys loppui kokonaan. Tämä oli mahtavaa! Mammakin sai vihdoin ja viimein kunnon yöunet! Sisäinen kello kyllä herättää edelleenkin viiden aikaan vaikka lapseni herää yöunilta ”vasta” seitsemän aikaan.

Raskausaikana itseasiassa kuvittelin imettäväni korkeintaan puoli vuotta, kuinkas kävikään! 🙂

Olin myös varma viihtyväni kotona korkeintaan vuoden, mutta päätimmekin mieheni kanssa, että olen kotona vielä ensi syksyyn asti. En tiedä kuinka hyvin viihdyn kotona vielä vuoden, mutta lapset ovat pieniä niin vähän aikaa joten haluan ottaa kaiken irti tästä ajasta kerta se on mahdollista.

Asiasta siis edelliseen tai ihan tuonne alkuun! Niin ihanaa kuin tämä kotona oleminen onkin, ja kuinka mahtavaa on seurata pienokaisen kasvua ja kehitystä niin kyllä hermoja välillä testaillaan (onneksi ei kuitenkaan mitään maata kaatavaa). 🙂

Ruokailu! Aaargh mitä sotkua pieni ihminen voi saada aikaan… Helpottaa kummasti omaa ruokailua, kun toinen syö itse, mutta sotku on myös sen mukainen. Aikaisemmin lattialta siivoiltiin vain ”kuivaa ruokaa” (makaroonia, riisiä, kanaa, kalaa, kurkkua, raejuustoa jne), mutta nyt kun neiti haluaa syödä myös soseet, puurot, kastikeruuat jne itse niin sotku on satakertaa pahempi! Onneksi hän osaa hienosti syödä lusikalla, mutta kun sitä lusikkaa pyöritellään päässä, pöydällä, sylissä (kaikkialla) ja välillä ruokaa heitellään lattialle koiralle niin siivo on mitä ihanin. Neiti ei myöskään suostu käyttämään ruokalappua joten melkein jokaisen ruokailun jälkeen vaatteet menevät vaihtoon. Onneksi on paljon vaatteita ja pyykkikone. Olen kuitenkin antanut (ja annan jatkossakin) lapseni syödä itse ja sotkea niin paljon kuin sotkee, koska olen lukenut jostain, että lapsi asennoituu ruokaa kohti positiivisemmin, kun saa pienenä leikkiä ruokapöydässä. Ja kuinkas sitä oppisi itse tekemään asioita, jos niitä ei saa itse harjoitella ja kokeilla. Tottakai siinä vaiheessa, kun syöminen ei enää kiinnosta vaan tavaroita ja ruokaa viskotaan miten sattuu tai aletaan kiipeilemään ruokapöydällä niin ruokailu loppuu ja neiti menee pois pöydästä. Sotkemisella ja sotkemisella on iso ero. 🙂

Jos voisi palkata siivoojan niin tekisin sen heti! En todellakana ole mikään hyvä kotiäiti, koska inhoan siivoamista. Meillä on kyllä ihan siistiä pintapuolisesti, mutta erittäin harvoin jaksan jynssätä paikat todella puhtaaksi. Nyt kaikki siivousenergia menee neidin ruokapaikan siivoamiseen. Koirakaan ei jaksa enää syödä kaikkea mitä lattialle tippuu…

No siis tässä tämä tämänpäivänen purkaus! Ilman alkujorinoita tämä olisikin ollut lyhyt kirjotus, mutta minkäs teet, kun ”puhe”ripuli lähtee käyntiin niin se tosiaan lähtee käyntiin. 🙂

Nyt taidan mennä peiton alle pikku päikkäreille, neidin pitäisi nukkua vielä ainakin tunti joten minäkin kerkeän nukkua kivat nokoset. 🙂


Jätä kommentti

Toisen päivän mietteitä

Tyhjä olo, mutta olen yrittänyt syödä huomattavasti enemmän kuin eilen. Ihmeellistä, että suklaata ei ole vielä tehnyt mieli, mutta kaikkea muuta ”ylimääräistä” mitä jääkaapista löytyy kyllä. Ne eilen leivotut sämpylät voilla ja lauantaimakkaralla, ah NAM! Haaveilua, haaveilua… 🙂

Sain hyviä vinkkejä ruokavalioon sekä treenaamiseen ystävältäni joka valmistui juuri personal traineriksi. Hänelle kuuluu itseasiassa kaikki kiitos siitä, että olen taas innoissani treenaamisesta. Olin viime keväänä hänen harjoitusasiakkaansa ja ilman tuota projektia en olisi saanut itseäni takaisin treenisaleille varmaan vieläkään. Kirjoitan tuosta kevään projektista lisää hieman myöhemmin.

Ystäväni ohjeisti treenaamaan nyt yksijakoisella saliohjelmalla 2-3 viikkoa jotta saisin treenaamisen kunnolla taas vauhtiin. Ja koska treenaamiseeni saattaa tulla välillä useamman päivän taukoja yksijakoinen saliohjelma varmistaa sen, että treenaan kaikkia lihasryhmiä tasaisesti.
Hän myös neuvoi syömään hiilareita treenipäivinä myös ennen treeniä jotta jaksan treenata kunnolla. Ilman hiilareita lihakset jaksaa, mutta itse en jaksa. Kuullostaa järkevältä (vaikka ehkä ei kuullostakkaan).
Pointtinihan tässä hiilareiden vähentämisessä olikin se, että aikaisemmin hiilarit ovat olleet pääosassa ruokavaliossani ja tämän projektin aikana olisi tarkoitus saada asiaan muutos.

Hammaslääkärinikin kiittää herkkulakosta. Minulla on nimittäin kaksi alkavaa reikää jotka oikein hoidettuna ”paranisivat” eivätkä tarvitsisi toimenpiteitä. Jokapäiväinen suklaan syönti tuksin kuuluu tuohon oikein hoitamiseen…

Ainiin! Ne bikinikuvat! Lataan ne tänne vielä tänään viimeistään illalla, kun taapero menee yöunille. Nyt nimittäin seinän takaa kuuluu pientä jutustelua mikä tarkoittaa äitimamman tauon loppumista.


Jätä kommentti

Rahkaa naamaan ja nukkumaan

Huh! Päivä alkaa olla pulkassa, hyvä niin! Nälkä oli kyllä koko ajan, mutta nyt kun mietin syömisiäni niin todennäköisesti söin liian vähän. Aikoinani Fitfarmin dietillä vaikeinta olikin jatkuva syöminen tai siltä se ainankin tuntui. Nyt olen syönyt ehkä oikean määrän aterioita, mutta jotkut annoskoot ovat olleet todella pieniä ja ruokailujen välit vähän mitä sattuu. Mutta hiljaa hyvää tulee! 🙂

Ensimmäisen päivän ruokapäiväkirja:

Aamupala, 7.30: Kaurapuuro (veteen), sokeroimaton vadelmakeitto, raejuusto

Lounas, 10.30: Kurkkua, tomaattia, avokadoa, kanaa

Välipala, 11.20: Kanafile

Välipala, 14:30: Puolikas avokado

Päivällinen, 16.45: Salaattia, kurkkua, paprikaa, avokadoa, kanaa, oliiviöljyä, raejuustoa

Iltapala, 20:15: Rahkaa, mansikoita, marjasosetta (mansikat ja marjasose sokeroimattomia itse valmistettuja/pakastettuja)

Elikkäs siinä. Tuossahan ei tosiaan näy annoskoot, mutta ainakin puolet enemmän voisin syödä lounaalla sekä päivällisellä. Välipalatkaan ei ole ihan sellaiset kuin olisi hyvä olla ja ensimmäinsen välipalan söin liian aikaisin, koska lounas oli niin pieni. Mutta tänään aamupäivän ruokailuja häiritsi tyhjä jääkaappi enkä sitten jaksanyt lähteä kauppaan neidin päiväunien jälkeen. Onneksi miekkonen tuli kotiin puoli viiden aikaan kauppakassin kanssa niin sain tehtyä päivälliseksi vähän salaattia ja pääsin mussuttamaan iltapalaksi rahkaa.