Grazy Lazy Mama

Kotiäidin elämää sotkuisen kodin ulkopuolella; Salsaa, kuntoilua sekä ystäviä. Noita kolmea asiaa hyödyntäen matkataan kohti timmiä vartaloa sekä haastavia tanssilavoja. ;)


Jätä kommentti

Ihana raivostuttava arki

Kotiäidin arki… Mikään ei voita sitä, että saa olla kotona pienokaisensa kanssa, seurata kehitystä ja kasvua, nauttia yhteisistä hetkistä. Mutta asiassa on kuitenkin toinen puoli.

Minulla on siis 14,5kk ikäinen tyttö joka on maailman ihanin pieni ihminen (tottakai olen tätä mieltä). Hän on ollut syntymästä asti helppo ja kiltti lapsi ja olen erittäin kiitollinen tästä asiasta. En tiedä olisinko jaksanut olla kotona, jos lapseni itkisi aamusta iltaan tai olisi muuten ns. vaikea lapsi. Ainoa haasteita ja väsymystä aiheuttava asia oli pieni syntymäpaino.
Lapseni painoi syntyessään 2490g vaikka syntyi viikoilla 38+0. Pienen syntymäpainon takia (tai siihen liittyvän usean asian takia) hänen verensokerit heittelivät paljon ensimmäisinä päivinä sekä bilirubiiniarvo alkoin nousta. Näiden vuoksi jouduin imettämään häntä kolmen tunnin välein läpi vuorokauden mikä käytännössä tarkoitti sitä, että öisin nukuin 1,5-2h jaksoja (imetysväli lasketaan imetyksen alkamisesta, ei loppumisesta). Nukkumisaika oli niin vähäinen, koska herättelyyn ja imettämiseen meni oma aikansa. Joinakin aamuina havahduin paniikissa hereille viiden tunnin unien jälkeen, olin unohtanut laittaa kellon soimaan ja korkean bilirubiinin takia uni maistui lapsellekkin. Ensimmäinen ajatus herätessäni oli ”onko hän elossa”… Outo ajatus, mutta varmasti tuoreille äideille kuitenkin ihan normaali.

Yöheräilyt jatkui meillä koko imetyksen ajan, mutta siitä huolimatta imetin lastani 12,5 kk. Heräilyt varmasti johtuivat siitä, että lapseni tottui ensimmäisten kuukausien aikana tiettyyn ruokailurytmiin ja siinä sitten pysyttiin nälkä tai ei. Asiaa ei varmasti helpottanut se, että nukuttiin vierekkäin myös koko tuo aika. Omassa sängyssä häni alkoi nukkua n. 11 kk ikäisenä ja silloinkin nostin hänet usein aamuyöstä viereeni, koska muuten hän ei olisi enää rauhoittunut nukkumaan.
Meillä ei missään vaiheessa käytetty tuttia tai juotu tuttipullosta joten koko ensimmäisen vuoden olin aika sidottu kotiin, mutta imetys oli minulle todella tärkeä asia ja se meni täysin muiden asioiden edelle. Harva ymmärsi tätä, asia häiritsi enemmän ihmisiä ympärilläni kuin minua itseäni. Kuulin myös paljon kommentointia, että ”tuon ikäisen lapsen pitäisi jo nukkua omassa sängyssä” ja ”miksi ette ole opettanut lasta juomaan tuttipullosta?”. Päätöksen olivat kuitenkin meidän omia eikä meidän tarvitse kenellekkään selitellä miksi teemme mitä teemme. Ja kuitenkin vastoin useiden kommentointeja vieressä nukkumisesta ja pitkästä imetysajasta lapseni alkoi nukkua 10-12h yöunia samantien, kun imetys loppui kokonaan. Tämä oli mahtavaa! Mammakin sai vihdoin ja viimein kunnon yöunet! Sisäinen kello kyllä herättää edelleenkin viiden aikaan vaikka lapseni herää yöunilta ”vasta” seitsemän aikaan.

Raskausaikana itseasiassa kuvittelin imettäväni korkeintaan puoli vuotta, kuinkas kävikään! 🙂

Olin myös varma viihtyväni kotona korkeintaan vuoden, mutta päätimmekin mieheni kanssa, että olen kotona vielä ensi syksyyn asti. En tiedä kuinka hyvin viihdyn kotona vielä vuoden, mutta lapset ovat pieniä niin vähän aikaa joten haluan ottaa kaiken irti tästä ajasta kerta se on mahdollista.

Asiasta siis edelliseen tai ihan tuonne alkuun! Niin ihanaa kuin tämä kotona oleminen onkin, ja kuinka mahtavaa on seurata pienokaisen kasvua ja kehitystä niin kyllä hermoja välillä testaillaan (onneksi ei kuitenkaan mitään maata kaatavaa). 🙂

Ruokailu! Aaargh mitä sotkua pieni ihminen voi saada aikaan… Helpottaa kummasti omaa ruokailua, kun toinen syö itse, mutta sotku on myös sen mukainen. Aikaisemmin lattialta siivoiltiin vain ”kuivaa ruokaa” (makaroonia, riisiä, kanaa, kalaa, kurkkua, raejuustoa jne), mutta nyt kun neiti haluaa syödä myös soseet, puurot, kastikeruuat jne itse niin sotku on satakertaa pahempi! Onneksi hän osaa hienosti syödä lusikalla, mutta kun sitä lusikkaa pyöritellään päässä, pöydällä, sylissä (kaikkialla) ja välillä ruokaa heitellään lattialle koiralle niin siivo on mitä ihanin. Neiti ei myöskään suostu käyttämään ruokalappua joten melkein jokaisen ruokailun jälkeen vaatteet menevät vaihtoon. Onneksi on paljon vaatteita ja pyykkikone. Olen kuitenkin antanut (ja annan jatkossakin) lapseni syödä itse ja sotkea niin paljon kuin sotkee, koska olen lukenut jostain, että lapsi asennoituu ruokaa kohti positiivisemmin, kun saa pienenä leikkiä ruokapöydässä. Ja kuinkas sitä oppisi itse tekemään asioita, jos niitä ei saa itse harjoitella ja kokeilla. Tottakai siinä vaiheessa, kun syöminen ei enää kiinnosta vaan tavaroita ja ruokaa viskotaan miten sattuu tai aletaan kiipeilemään ruokapöydällä niin ruokailu loppuu ja neiti menee pois pöydästä. Sotkemisella ja sotkemisella on iso ero. 🙂

Jos voisi palkata siivoojan niin tekisin sen heti! En todellakana ole mikään hyvä kotiäiti, koska inhoan siivoamista. Meillä on kyllä ihan siistiä pintapuolisesti, mutta erittäin harvoin jaksan jynssätä paikat todella puhtaaksi. Nyt kaikki siivousenergia menee neidin ruokapaikan siivoamiseen. Koirakaan ei jaksa enää syödä kaikkea mitä lattialle tippuu…

No siis tässä tämä tämänpäivänen purkaus! Ilman alkujorinoita tämä olisikin ollut lyhyt kirjotus, mutta minkäs teet, kun ”puhe”ripuli lähtee käyntiin niin se tosiaan lähtee käyntiin. 🙂

Nyt taidan mennä peiton alle pikku päikkäreille, neidin pitäisi nukkua vielä ainakin tunti joten minäkin kerkeän nukkua kivat nokoset. 🙂